Maasavusauna on todella rakentamisen vaivan arvoinen.
Heti ensimmäisellä saunomiskerralla totesimmme tehneemme
oikean valinnan.
Löylyt ovat miellyttävän pehmeät, mutta
tarvittaessa kiukaasta löytyy "ytyä" tulisiinkin
löylyihin, eli jokaiselle saunojalle mieltymysten mukaan.
Kiukaassa riitää tehoa niin, että himosaunojakin
saa tarpeekseen.
Saunavierailta saamamme palaute on ollut pelkäästään
myönteistä, vrt. ylläolevat kuvaukset.
Saunan rakennetekniikka on myös ollut yllätys saunavieraille
jotka ovat olettaneet tulevansa kellariin josta tullaan pois
mustempana kuin sinne mennessä. Edellämainitulla
tarkoitan mm. lauteiden rakennetta, lauteet, kaiteet ja penkit
eivät nokeennu lämmityksen aikana.
Toinen seikka josta niin vieraat, kuin itsekin olemme nauttineet
on saunan tunnelma. Saunassa on hyvin rauhallista, hiljaista
ja sopivan hämärää, mutta silti lasisesta
ovesta voi ihailla ulkoista maisemaa (mm. jouluaattona katselimme
myrskyä saunassa jossa ainoa ääni oli löylyn
heittämistä johtuvaa).
Lämmitykseen olen normaalisti käyttänyt aikaa
n. neljä tuntia on sitten kesä tai talvi.
Maasavusauna on meille ja meidän vierailemme paikka jossa
rentoudumme pitkän aikaa nauttien unenomaisesta rauhasta
"kaukana kavalasta maailmasta".
Lasse Väkevä, Muurla
|